tiistai 5. heinäkuuta 2016

Hartsa ja Papsa 1v

Papsa ja Hartsa täyttivät vuoden 3.7.2016

maanantai 19. toukokuuta 2014

Tirva 1v

Tirva 1v.    19.5.2014

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kuusamo Sprint 2014

Kuusamo Sprint 2014 kilpailu käytiin Kuusamon Multasniemellä 30.3.2014.
Osallistujia oli runsaasti niin nelos- kuin kuutosluokassa.
Sää oli erittäin suosiollinen.
Tänä vuonna poikkeuksellisesti kumpikin valjakkomme osallistui neljän koiran luokkaan.
Aikaisemmin Lea ajoi nelosella ja Kari kutosella, paitsi ensimmäisellä kertaa, kun oli vain nelonen.
Tämä oli neljäs vuosi kun Kuusamo järjesttiin. Meille on tullut tavaksi lopettaa rekikausi tähän kilpailuun.
Niin nytkin, paitsi tänä talvena, lumi tilanteen vuoksi, tämä oli melkein myös rekikauden aloitus. 


Videolla on kilpailu näkymä Karin reestä katsottuna.
Reilusti lyhennettynä.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Metsis 13 3 2014



EM kilpailujen jälkeen Rautavaaran Metsäkartanolla, välissä muutama lämmin ja aurinkoinen päivä. 
Ajeltiin reiteillä 11.-13.3.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

VUL-talvileiri Metsäkartanolla

Rautavaaran Metsäkartanolla Valjakkourheilijoiden talvileiri 18.1-19.1.2014.
Uusia uria testaamassa.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Hilikkula 5.-8.12.2013

Läksimme Hilikkulaan kesäkelistä, mönkijä varustukset mukana. Onneksi tuli ajankohdan mukaisesti myös
reet matkaan, sillä perillä oli lumipeite. Seuraavana päivänä lunta tuli vielä reilusti lisää.
Kuvassa näkyy osa varikko alueesta.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Lieksa Kokkojärvi 11.10.13

Harrjoittelu leirillä